Juha Suikkalan löytämän Kuulivuoren 150-metrinen seinämä alkaa vasemmalta matalana mutta saavuttaa oikealle edettäessä parhaan 14-metrisen korkeutensa. Kuulivuoressa on särmää. Yli viidestäkymmenestä reitistä voi valita sisäkulmia, kantteja, kattoa, släbiä ja paljon negaa. Tuomari Falcone ja Turron ovat komeita stemmattavia dihedraaleja, Mokonäkki ja Kastraatiopuukko vakavia ja poikkeuksellisen veitsimäisiä kantteja. Släbiasennetta testaavat Haamu ja San Bartolomeo, kattogeometriaa Helldorado. Luun kurkkuun pistäviä päälle kaatuvia halkeamia ovat Kiviliitto ja Strato, näiden helpompia sisaruksia Kangastus ja Lahja.

Halkeamista kyllikseen saaneet voivat koettaa jännittävää otekiipeilyä, Keltaista reunaa ja Tikka Tuulispäätä, tai vuonna 2006 urheilullisen pelinavauksen tehnyttä Astarothia. Jyrkästi profiloituvaa Kuulivuorta luonnehtii yleisesti ottaen tietty julmuus: enimmäkseen reitit eivät ole helppoja, eivät usein kovin hyvin varmistettaviakaan. Osa luomureiteistä pakottaa kiipelijän kysymään itseltään tuon tärkeän kysymyksen: "Tahdonko?" Vuonna 2007 synkän kallion edestä kaadettiin metsää, joten nykyään tuon kysymyksen voi esittää itselleen lempeässä auringonpaisteessa.

Yläköysittelyä ollaan helpotettu laittamalla valikoitujen reittien päälle ankkuripultit. Kiinteitä laskeutumispisteitä on kaksi. Runsas reittivalikoima mahdollistaa monenlaista kiipeilykokemusta, kuitenkin laadukkaiden helppojen reittien kustannuksella ja painottuen sitoutumista ja harkintaa vaativiin reitteihin. Kenties Kuulivuoren vetovoima ei ilmene niinkään pikavisiiteissä vaan sen tarjoamissa pidempiaikaisissa haasteissa. Kalliota asuttaa yksi kustavilaisen kiipeilyn vaikeimmista haasteista, Das Ding.

On toivottu, ettei Kuulivuorella telttailla - varteenotettava vaihtoehto on Lootholman matkailualue.