Juha Suikkalan löytämän Kuulivuoren 150-metrinen seinämä alkaa
vasemmalta matalana mutta saavuttaa oikealle edettäessä parhaan
14-metrisen korkeutensa. Kuulivuoressa on särmää. Yli viidestäkymmenestä
reitistä voi valita sisäkulmia, kantteja, kattoa, släbiä ja paljon
negaa. Tuomari Falcone ja Turron ovat komeita stemmattavia dihedraaleja,
Mokonäkki ja Kastraatiopuukko vakavia ja poikkeuksellisen veitsimäisiä
kantteja. Släbiasennetta testaavat Haamu ja San Bartolomeo,
kattogeometriaa Helldorado. Luun kurkkuun pistäviä päälle kaatuvia
halkeamia ovat Kiviliitto ja Strato, näiden helpompia sisaruksia
Kangastus ja Lahja.
Halkeamista kyllikseen saaneet voivat koettaa jännittävää otekiipeilyä,
Keltaista reunaa ja Tikka Tuulispäätä, tai vuonna 2006 urheilullisen
pelinavauksen tehnyttä Astarothia. Jyrkästi profiloituvaa Kuulivuorta
luonnehtii yleisesti ottaen tietty julmuus: enimmäkseen reitit eivät ole
helppoja, eivät usein kovin hyvin varmistettaviakaan. Osa luomureiteistä
pakottaa kiipelijän kysymään itseltään tuon tärkeän kysymyksen:
"Tahdonko?" Vuonna 2007 synkän kallion edestä kaadettiin metsää, joten
nykyään tuon kysymyksen voi esittää itselleen lempeässä
auringonpaisteessa.
Yläköysittelyä ollaan helpotettu laittamalla valikoitujen reittien
päälle ankkuripultit. Kiinteitä laskeutumispisteitä on kaksi. Runsas
reittivalikoima mahdollistaa monenlaista kiipeilykokemusta, kuitenkin
laadukkaiden helppojen reittien kustannuksella ja painottuen
sitoutumista ja harkintaa vaativiin reitteihin. Kenties Kuulivuoren vetovoima ei ilmene niinkään pikavisiiteissä vaan sen tarjoamissa pidempiaikaisissa haasteissa. Kalliota asuttaa yksi kustavilaisen kiipeilyn vaikeimmista haasteista, Das Ding.
On toivottu, ettei Kuulivuorella telttailla - varteenotettava vaihtoehto on Lootholman matkailualue.
|